Täällä ollaan taas, uuden osan kera :) Tässä osassa onkin sitten ihan oikeasti rajatut kuvat :D
-----------------------------------------------
Suvi
Äiti katseli televisiota koko aamun. Olin jo menettänyt toivoni, en saanut häneen mitään kontaktia.
Yritin halata.. Ei tulosta. Yritin jutella... Ei vastausta.
Hän vain söi, katsoi televisiota ja nukkui. Kaikki elämänilo oli sammunut.
Minä sen sijaan tein matkavalmisteluja täyttä häkää. Hedelmäpuiden hoito, sadonkorjuu ja talon siivous olivat asioita, jotka täytyisi saada valmiiksi ennen matkaa.
Sitten lähdin työkaverini kyydissä sopimaan muutamasta lomapäivästä. Totta kai tahdoin mukaan! Ai niin, olin unohtanut soittaa Miralle!
Katsoin isää odottavasti, mutta hän ei suostunut paljastamaan matka-aikaa, eikä mitään muitakaan järjestelyasioita minulle. Hän vain käski minun huolehtia siitä, että äidillä olisi tavarat kasassa huomiseen aamuun mennessä. Minä taas raportoin hänelle tilanteesta - ei muutosta.
Kaikki tämä stressi aiheutti minulle isoja finnejä. Yritin parhaani mukaan kesyttää niitä finnivoiteella, mutta eipä siitä paljonkaan apua ollut.
"Saara, olisiko sinun aika jo ryhdistäytyä? Olet menettänyt lapsesi, kyllä. Mutta se ei ole sen arvoista, että heittäisit koko elämäsi hukkaan!"
" Ja sinäkö muka tiedät, mikä minulle on hyväksi! Aviomieheni, joka ei ole tukenut minua LAINKAAN, koko tämän helvetillisen tuskan aikana, tulee sanomaan minulle, mitä MINUN täytyisi tehdä! Välitätkö lainkaan lapsistasi? Annat nimittäin sellaisen vaikutelman, ettet välitä paskaakaan!"
"Saara, sinä tiedät, että tuo ei ole totta! Ja jos tietäisit, mitä kaikkea me olemmekaan sinun hyväksesi tehneet... Jos et saa asioitasi kuntoon, meidän on pakko erota, sillä minä ja Suvi emme pysty elämään kanssasi, kun kuljet täällä kuin haamu!"
"Siinä tapauksessa voit lähteä" Saara sanoi kylmästi, käänsi kasvonsa pois ja odotti Teron lähtöä. Mies huokaisi ja sulki oven hiljaa takanaan.
Kyyneleet valuivat Saaran poskille. Loppuisiko hänen avioliittonsa nyt tähän?
Myöhemmin illalla Saara käveli makuuhuoneeseen, ja huomasi valveilla olevan Teron.
"Tero, olen pahoillani. Vaikka kuinka yritän, en saa tätä asiaa mielestäni! Olen menettänyt kolme lasta, ja sinäkin. Mikset edes yritä ymmärtää..." Hän katsoi miehensä kasvoja, joiden jäinen ilme suli hitaasti pois.
Samassa Tero nappasi Saaran kainaloonsa ja kuiskasi hiljaa:
"Saara, olen yrittänyt ymmärtää! Totta kai minäkin tunnen tuskaa, mutta.. No, olen kuitenkin keksinyt keinon, miten piristyisit.
Saara, minä rakastan sinua! En haluaisi mitään muuta niin paljon, kuin sitä, että olisit onnellinen. Mutta se ei onnistu, jos et itse ole halukas auttamaan itseäsi. Se ei ollut sinun syysi, se ei ollut kenenkään meidän syy." Hän hymyili Saaralle, antoi tälle suukon poskelle, ja yhdessä he kävivät nukkumaan. Hetken aikaa kaikki oli onnellista.
Aamulla Saara kävi läpi heidän öistä keskusteluaan. Olikohan hän kuitenkin sulkeutunut liiaksi kuoreensa? Entä jos hän oli itse aiheuttanut kaiken tämän? Syyttämällä toisia hänen omasta ahdingostaan..
Kun lentokentän taksi saapui pihaan, Saara tiesi, miksi Tero oli käskenyt hänen pakata lomavaatteet mukaansa.
Ajatukset myllersivät hänen päässään kuitenkin vahvoina. Hänellä oli tunne, että suurin taakka oli laskettu pois hänen harteiltaan.
Saara astui ulos autosta ja tunsi häntä kohti painautuvan kostean lämmön. Kevyt tuulenvire hyväili hänen kasvojaan, ja auringonpaiste hänen farkuillaan sai hänet hikoamaan.
Hänen kasvonsa kääntyivät hymyyn hänen katsellessaan pientä mökkiä, aittaa ja rantamaisemaa. Hän oli lomalla!
"No, mitäs tykkäät?" Tero kysäisi ja nappasi Saaran halaukseen.
"Elämäni paras yllätys! Ihan totta, kiitos" tämä vastasi ja hymyili.
"Ihanaa, että vanhempiesi välit ovat jo paremmat!" Nyökkäsin Miralle, ja yritin saada hänet ulos ruskettumaan, mutta hän väitti olevansa liian tumma siihen puuhaan ja jäävänsä sisälle pelaamaan shakkia.
Kun äiti sitten tuli herättämään minua, huomasin nukkuneeni HIEMAN liian kauan! Olin kauttaaltani palanut, ja koko kehoani särki ja kipristeli niin, etten voinut kuin parahtaa tuskasta. "Suvi, laita heti jotkut vaatteet yllesi! Aurinkoa et ota, ennenkuin tuo palaminen on parantunut." äiti ohjeisti, ja kyynelsilmin lähdin sisälle pukeutumaan.
Se osoittautui kuitenkin yllättävän monimutkaiseksi.. Ihoni oli niin kärventynyt, että ihan jokaikistä vaatekappaletta ei voinut käyttää.. Kaiken lisäksi jouduin vielä kestämään Miran ilkkuvaa naurua!
Äiti päätti koettaa onneaan, ja saikin kaupanpäälliseksi maailman ihanimman ja tasaisimman rusketuksen. Itse en kateudeltani saanut sanottua sanaakaan, vaan marssin mielenosoituksellisesti mereen.
Vesi kuitenkin kirveli niin pahasti, että minun oli pakko antaa periksi ja palata rannalle. Tällä kertaa istuisin varjossa!
Riippumatto ja sen houkutukset kuitenkin voittivat, ja vastarakennetun hiekkalinnanalun vierellä aloin keinua ja leikkiä.
Äiti valmisti meille illallista. Oli jo aikakin, sillä emme olleet koko päivänä syöneet muuta kuin lentokoneen aterian. Koko porukka alkoi olla kärttyisä, ja vatsojen murina peitti alleen jopa lokkien kirkunan.
"Oletko kuullut mitään paikallisesta keitosta? Työkaverini sanoivat, että se on todella hyvää, mutta en oikein tiedä... " Valistin isää kertomalla, että ananasylläri on itseasiassa hapanimelällä kaalipossulla täytettyä ananasta. Hänen ilmeensä... Sitä ei voi sanoin kuvailla.
Katselin iltamaisemaa ja huokaisin syvään.Tämä saari oli niin kaunis!
Aamiaisella yritin suostutella Miraa tulemaan minun ja äitini kanssa kaupungille viettämään rentoa tyttöjen lomaa. Hän kuitenkin kieltäytyi kohteliaasti ja kertoi tapaavansa vanhan ystävänsä, joka oli muuttanut perheineen tälle saarelle. Eihän minulla ollut mitään sitä vastaan, mutta emme oikeastaan olleet viettäneet aikaa yhdessä..
Kuunnellessani äidin mukapirteää jutustelua, aloin olla aika tylsistynyt. Jos hän vain pääsisi asiaan, kertoisi, mitä hänellä on sydämellään, ja jättäisi tuon smalltalkin väliin.
Pianhan se sieltä tulikin - isä oli varannut meille helikopterilennon. Halasin äitiä innoissani, ja pitkästä aikaa näin hänen silmissään sen onnellisen ja innostuneen tuikkeen.
Retken jälkeen rentoutimme jännittyneitä jäseniämme - minä kuumassa lähteessä, äiti saunassa.
Sitten söimme lounasta. Äiti maistoi grillattua porsasta, minä ananasylläriä. Ei se ollutkaan täytetty ananas... Se oli ananaskeittoa!
Kun auringon viimeiset säteet paistoivat meren yltä, siirryimme paikalliseen ostoskeskukseen...
... jos sitä nyt sellaiseksi voi kutsua. Pari bambumajaa, tulitanssija.. Sain kuitenkin ostettua matkamuistot itselleni ja ystävilleni.
Äitini valokuvasi innoissaan jokaikisen tapahtuneen asian. Minusta koko hänen elämänonnellisuutensa alkoi mennä yli äyräiden, mutta koska hän ei ollut aikoihin ollut niin onnellinen, päätin painaa asian villaisella.
Katselimme yhdessä tulitanssijaa, hurrasimme hänelle, istuimme aalloissa ja nautimme lämpimästä illasta.
Uimaretki kruunasi kaiken, ja me olimme todella iloisia kaikesta, mitä meillä nyt oli.
Saara päätti kerrankin repäistä, ja tehdä jotain mistä piti. Hän paahtoi itselleen vaahtokarkkeja - aamiaiseksi.
Kommentit