Hei taas! :) Tämä osa on kirjoiteltu mökillä viime viikkojen aikana, kaikessa hiljaisuudessa :D Nauttikaa, ja muistakaa kommentoida!

Pahoittelen, toisella koneella oli rajatut kuvat, mutta en saanut niitä siirrettyä, joten joudutte kärsimään suhdemerkeistä ja muusta sonnasta :(

---------------------------------------

Kaiken tapahtuneen jälkeen unensaanti oli hieman hankalaa, joten normaalin unirutiinin sijaan juoksin tietokoneelle purkamaan pahaa mieltäni. Siellä minua odotti lauma luokkatovereita, joiden kanssa käyty keskustelu oli jäänyt kesken syntymäpäivien takia. No, niitä syntymäpäiviä ei sitten koskaan päästy viettämään.

”Suvi, minä soitan sinne heti aamulla. Tämän täytyy olla väärinkäsitys, kyllä heidät pitäisi saada takaisin! En keksi mitään syytä, miksi… ” äiti oli lohduton. Hän itki kaiken aikaa, eikä suostunut ymmärtämään tapahtunutta.
 

Laskuja viedessäni ajatukseni käväisivät Maxissa. Hän oli ainoa syy, joka ei saanut mua häipymään täältä heti paikalla. Ainoa asia, joka tänne muutossa tuntui tällä hetkellä hyvältä. No, eihän meillä enää ollut mitään muuta kuin tuskaa ja surua, epätietoisuutta. Aamuun asti ainakin.

Samassa huomasin oven viereen jätetyn ruusun. Se sai hymyn kasvoilleni, vähäksi aikaa. Ruusussa oli kortti, jossa oli todella kaunis runo. Kun viimeinen sana tipahti aivoissa tietoisuuteni, huomasin kyyneleiden valuvan pitkin poskiani, suun kääntyessä hymyyn. Kaikki eivät koskaan koe tätä onnea, ensimmäisen oikean ihastumisen synnyttämää suhdetta.

Lauantaiaamun kirvelevä epätietoisuus muuttui koko ajan pahemmaksi ja pahemmaksi. Äiti ei kestänyt nahoissaan, hyppeli vain paikasta toiseen ja odotti sitä hetkeä, jolloin toimisto aukeaisi ja sinne voisi soittaa. Jos mitään ei selviäisi, olisimme, no, käräjillä. Äiti ei luovuttaisi lapsiaan kovin helpolla.

Isä lähti töihin. Ihme kyllä, hän pystyi siihen, eikä edes vaikuttanut kovinkaan hermostuneelta. Hän oli koko yön yrittänyt rauhoitella meitä, ja päälauseena kuulimme aina sanat: ”Kaikelle täytyy olla järkevä syy”

Viimein koitti hetki, jolloin Saara pystyi soittamaan sosiaalivirastoon.

”Anteeksi, mutta olen varma, että tässä on tapahtunut väärinkäsitys!”

”Ei, minä haluan lapseni takaisin. EI! Ei… ”
 

Saara laski kuulokkeen alas, jääden tyrmistyneenä tuijottamaan sitä. Ei voi olla totta!
 

Tässä välissä uudistunutta taloa :)
 

Suvi:

Ihmettelin kovasti äitini vaitonaisuutta, eikö hän voinut kertoa MINULLE, mitä oli tapahtumassa. Hän kuitenkin vaikeni kuin muuri, enkä aikonut jäädä vatvomaan asiaa. Juuri samassa Max soitti minulle, ja halusi tulla luokseni käymään. Tähän tilanteeseen se sopi kuin nakutettu!

Äiti ei tykännyt ideasta, ja raivoisan riidan jälkeen, kun olin selvittelemässä päätäni makuuhuoneessa, Max hipsi paikalle hiljaa kuin hiiri.

”Kulta hei, kaikilla asioilla on tapana järjestyä. Piristy nyt, jooko?” Arvostin kovasti Maxin piristämisyrityksiä, ja hänen mielikseen skarppasin hieman, väänsin hymyn naamalleni ja antauduin suloiseen suudelmaan.

”Suvi, mä rakastan sua”

”Niin mäkin sua”

Voiko tällaisia tunteita syntyä näin lyhyessä ajassa? Muutamassa viikossa?

Vaihdoin pyjaman ylleni, sillä olin väittänyt äidille meneväni nukkumaan. Max saapui paikalle vielä ”virallisesti”, eli sen jälkeen, kun äiti oli rauhoittunut ja hyväksynyt ajatuksen.

”Äiti. Mulla olis sulle asiaa.. Tuota, Max ja mä seurustellaan.” Lause sai äidin kääntämään päätään ja hymyilemään minulle ja Maxille.

”Onnea kultaseni, ihanaa, että olet löytänyt itsellesi jonkun!”

Illalla piti sitten käydä se pitkäveteinen keskustelu seksi- ja seksuaalisuusasioista. No, jos kaikki muutkin kestävät sen, niin sitten minäkin kestän…

Isä yritti vielä soittaa sosiaalivirastolle, mutta tuloksetta. Kumpikaan ei kuitenkaan suostunut kertomaan huostaanoton syytä, ainoastaan sen, että sisarukseni eivät enää tulisi takaisin. Asiaa ei vietäisi edes käräjille, vaan he antavat sen olla! Käsittämätöntä, eivätkö he merkitse enää mitään?!

Lähdin taas jauhamaan pahaa oloani tietokoneelleni. Siellä kaikki kaverini taas odottelivat, suorastaan malttamattomina, uusia juonenkäänteitä. Miksi elämäni oli kuin elokuvaa?

Saara valmisteli aamiaista harmituksen kyyneleet silmissään. Hän oli menettänyt lapsensa! Käsittämätöntä.. Suvikin oli kärttänyt huostaanoton todellista syytä, mutta eihän hän voinut kertoa tytölle, että hänen menneisyydestään oli päästy perille – ja että kyseinen huumeliiga oli nykyisin toiminnassa. Pelkkä ajatuskin siitä, että häntä VIELÄKIN jahdattiin, oli kammottava. Eihän sitä suoraan sanottu, mutta miksi lapset olisi viety pois, jos heillä ei olisi vaaraa. Kauhu jäyti Saaran sisintä hitaasti ja varmasti. Milloin hän olisi turvassa?
 

Aamiaisella Suvi kohdisti anovan katseensa isäänsä, ja aneli tältä lupaa viettää aamupäivä Maxin luona. Tero oli suunnitellut Laamamaratoonia ja jalkapallopeliä, mutta Suvi halusi viettää aikaa poikaystävänsä kanssa. Saaran mulkaisu sai Teron kuitenkin myöntymään, ja kaikkien hyväntuulisuus säilyi. Se tuntui kuitenkin vain ahdistavalta kuorelta, kun kukaan ei päässyt käsittelemään asiaa. Tero suunnitteli jo terapiaa Saaralle, mutta ei itse kokenut sellaista tarvitsevansa.
 

Hän kävi aktiivisesti netin keskustelupalstoilla purkamassa omaa pahaa oloaan, mutta Saara ei keksinyt itselleen mitään väylää, jonka läpi luovia tästä. Hän kirjoitteli satunnaisesti päiväkirjaa, mutta…

”Heippa iskä, mä lähden nyt!” Suvi hihkaisi ja ryntäsi ulko-ovelle.
 

Leitnerien olohuoneessa perheenpää, Kai, tuskaili kinkkisen tehtävän kanssa. ”Hitto soikoon, en IKINÄ saa tätä tehtävää hoidettua! Olen täysin hakoteillä koko jutun kanssa… Mihin he ovat kadonneet, kuin tuhka tuuleen! Vuosikymmenten työ.. Isäni ja isänisäni työtä. Ja MINÄ en löydä häntä!”
 

”Isä, korjaa ne paperit jo pois!” Max murahti. ”Ei ole sopivaa, jos Suvi saa tietää sinun toiminnastasi! Enkä todellakaan halua, että hän saa tietää minun osuudestani sinun firmassasi!”
 

”Vetäydyn piilopaikkaamme” Kai tokaisi, asteli kirjastoon ja nappasi hyllystä tietyn kirjan. Samassa hän olikin jo toisella puolella.
 

Kai katseli seinällä riippuvia valokuvia, naureskeli näiden ihmisten typeryydelle. He jäivät kiinni kuin kala koukkuun, mutta tätä perhanan tyttöä hän ei saanut kiinni!

”Hyvät herrat, anteeksi keskeytys. Voimme jatkaa. Kuka on seuraava uhri?”
 

Tällävälin Max tervehti kultaansa talon ulkopuolella.
 

”Suvi, älä välitä isästäni, hän on hieman.. No, outo. Ja pelottava.” Max purskahti hyväntuuliseen nauruun ja kääntyi katsomaan tyttöystäväänsä. ”No, mitäs haluaisit tehdä?” Suvi havahtui ajatuksistaan, kääntyi katsomaan Maxia ja hymyili.

Hän ei kuitenkaan saanut mielestään pöydällä lojunutta paperia, jossa olevassa kuvassa oli jotain kummallisen tuttua. Tuo nainen, näytti aivan hänen äidiltään! Sattuma on merkillinen, hän ajatteli ja iski silmää Maxille: ”Vaikka mitä”

Muutaman tunnin kuluttua Kai pahoitteli taas poistumistaan kesken kaiken, ja päätti näin hyvässä vauhdissa olevan kokouksen. Osanottajat hipsivät vaivihkaa talosta pois, eikä kukaan Kain lisäksi huomannut mitään.
 

”Mitä helvettiä…” Kai ajatteli nähdessään poikansa tyttöystävän.
 

”Taidan olla oikeilla jäljillä…” Mies ajatteli mielessään, ja hämmästeli tytön yhdennäköisyyttä. Miten tämä voi olla mahdollista…

”Suvi, Sunshine”
”Kai Leitner”

Mikä käsittämätön onnenpotku häntä olikaan kohdannut! Tuo tyttö.. Sunshine!
 

Max ei tiennyt mitään isänsä saamasta kohtauksesta, eikä mitään projektista, jonka kanssa tämä oli työskennellyt kaikki nämä vuodet. Siispä hän ei osannut olla huolissaan, vaan kelluskeli Suvin kanssa altaalla varsin hyväntuulisena.
 

Helliä katseita ja suudelmia… Kai tajusi, että pari oli todella rakastunut. Suostuisiko hänen poikansa menemään tämän onnen väliin? Suostuisikohan hän.. Tässä voisi käydä todella huonosti.
 

Suvi palasi kotiin kirja kainalossaan. Sen hän oli saanut Maxilta lainaan. Koko matkan sitä luettuaan hän oli jo varsin hyvällä tuulella, eikä mikään voinut estää hänen onneaan.
 

”Äiti, minulla on hyvä idea! Voisinko.. Saisinko… Voisivatko… ÄITI, voisivatko Max ja hänen isänsä tulla meille illalliselle?”
 

Kyllähän se passasi Saaralle! Viimeinkin jotain tekemistä murheen täyttämään päivään.
 

Suvi soitti heti Maxille ja kertoi ideastaan. Hänen onnekseen se sopi myös Leitnereille, joten he alkoivat Saaran kanssa valmistaa illallista.
 

Max käveli ylpeänä kohti tuttua paikkaa. Kai taas oli revetä liitoksistaan, odottaessaan, olisivatko hänen päätelmänsä oikeita. Jos olisivat, se olisi lottovoitto hänelle!
 

Saara nappasi kalkkunan uunista ja hymyili jännittyneelle Suville. ”Hyvin se menee!” hän rohkaisi, ja sai tyttärensä hipsimään ulos, tervehtimään vieraitaan.
 

Ruokapöydässä keskustelu oli vilkasta. Nyt, kun Kai oli päässyt sisälle tämän perheen elämään, hän halusi tietää siitä mahdollisimman paljon. Enää hän ei mokaisi!
 

Suvi ja Max jatkoivat Suvin huoneessa, ja aikuiset jäivät vielä pöytään keskustelemaan.
 

”Oli hauska tavata, Saara. Valitettavasti minulla on vielä hieman.. ..työtehtäviä hoidettavana, joten joudun poistumaan.”

”Kiitos samoin, herra Leitner. Toivottavasti lapsiemme suhde kestää” Saara sanoi ja hymyili. Mies hymyili, mutta ei saanut hymyä ulottumaan silmiin asti.

 

Heti, kun ulko-ovi oli sulkeutunut, Kai kaivoi puhelimen taskustaan, näppäili tutun numeron ja sanoi:

”Me löysimme hänet”
 

Tero lähti Saaran kanssa pienelle patikkaretkelle, puimaan kaikkea heitä kohdannutta. Hänen mielestään herra Leitnerissä oli jotain omituista, jotain mätää.
 

Eipä mennyt hukkaan sekään seksivalistus...

Suvi katsoi Maxia silmiin, sydän täynnä rakkautta. Hänellä ei ollut huolia, mutta Max pelkäsi hieman isäänsä. Miksi hän oli käyttäytynyt noin oudosti?

Suvi halasi Maxia, hyvästeli pojan, ja varmisti vielä, että poika tulee hakemaan häntä illan bileisiin.
 

Sitten hän hipsi kylpyhuoneeseen ja otti lämpimän kylvyn.
 

Hän pukeutui, katsoi ulkomuotoaan peilistä, meikkasi, ja katsoi lopputulosta tyytyväisenä. Tästä tulisi hänen elämänsä paras ilta!