Uutta osaa pukkaa taas :) Nyt on innostus päällä ;) Yrittäkää kestää!
-----------------------------------------------------
Kuka hän on? Mitä hän tietää minusta, menneisyydestäni?
Hetken ajan Saara tuijotti vierasta naista epäluuloisena. Nainen tuijotti kärsivällisesti takaisin, ilmekään värähtämättä.
" No...? Mitä menneisyydestäni? Mitä tiedät siitä? KUKA OLET?"
" Saara, olen äitisi ystävä. Tiedän mitä tapahtui... koska näin sen kaiken! He jahtaavat minua, minulla ei ole paljonkaan aikaa, joten kerron tämän kaiken mahdollisimman nopeasti!"
"Tiedät varmaan, miksi päädyit orpokotiin?" Saaran pudistaessa päätään naisen kasvoille levisi hämmennystä kuvaava ilme. Eikö tyttö tosiaan tiennyt?
"Siispä aloitan alusta. Muistutat hyvin paljon äitiäsi, tiesitkö sen? Eräänä päivänä hän tutustui mieheen, jota hänen olisi kaikin keinoin pitänyt välttää. Nimittäin sinun isääsi. Sinun isäsi - hän oli pahamaineisen huumeliigan johtaja. Ja erittäin koukussa. Ja veloissa - hän oli monta sataa tuhatta velkaa omalle liigalleen. Kun äitisi sai tämän selville... Oli jo myöhäistä."
Saara ei pystynyt sanomaan mitään. Menneisyyden taakka, selvittämätön salaisuus - kaikki alkoi purkautua hänen päälleen. Aivot eivät pystyneet käsittelemään tätä kaikkea.
"Saara, äitisi vei sinut orpokotiin, koska pelkäsi tulevaisuuttasi. Olit syntynyt keskelle liigan hajoamista, velkojen erittelyä.. Isäsi oli todella huonoissa väleissä liigansa kanssa. Tappajat jahtasivat häntä ja äitiäsi - myös sinua. Isäsi oli todella kireänä, hän hakkasi äitiäsi, välillä jopa sinua... Olit pitkiä aikoja minun hoidossani, kun isäsi oli niin koukussa, että hän oli huumeiden alaisena koko ajan. Äitisi pelkäsi omasta puolestaan, hän katui sitä, että oli törmännyt tähän mieheen. Hänen elämänsä oli pilalla. Eräänä päivänä, kun tulin tuomaan sinua kotiisi, tuli äitisi minua vastaan täysin hysteerisenä. Hän kertoi saaneensa puhelun, jossa hänet ja hänen miehensä uhattiin tappaa. Hän nappasi sinut syliinsä ja jätti minut kahden miehensä kanssa. Hetken päästä taloon tuli viisi isoa miestä, ja he ampuivat isäsi. Ajattelematta hetkeäkään."
"Jos tuo kaikki on totta, miksei äitini ole elossa? Miksi sinä olet elossa?"
"Kun näin miesten kasvot ikkunasta, ryntäsin vessaan lukkojen taakse. Kuulin miten miehet ampuivat isäsi ja siirtyivät vessan ovelle. He ampuivat lukkoa, ja minua, mutta minä en kuollut - sain vain ikuisen arven vatsaani.. Luoti ei osunut mihinkään sisäelmiin, joiden vahingoittuminen olisi tiennyt kuolemaa. Kun miehet lähtivät, sain itseni kasattua sen verran hereille, että näin isäsi kuolleena, verissään lattialla. Samassa äitisi saapui paikalle ja soitti heti kaksi ambulanssia. Minut se pelasti, isääsi ei.
Äitisi vaihtoi asuinpaikkaa, ja minä toivuttuani hänen perässään. Siellä hän paljasti paikan, jonne hän sinut oli vienyt, ja pyysi minua huolehtimaan sinusta - senkin jälkeen, jos hän kuolisi. Viikon päästä menin käymään hänen luonaan - ja löysin hänet tapettuna. Jäit minun vastuulleni, ja laitoin kirjeen orpokodin johtajalle, jossa kerroin, että sinun pitää teini-ikään saavuttuasi muuttaa tänne. Sinun kannaltasi olisi ollut turvallisempaa pitää sinut orpokodissa, mutta halusin pystyä pitämään sinua paremmin silmällä.
Sinulle jäivät kaikki isäsi velat - 200 000 simeolonia. He janoavat rahaa tai kostoa, verenhimoisina etsivät asuinpaikkaasi ja sinua, saadakseen koko suvun tapettua. Nyt, koska olet jatkanut sukua, heidän tehtävänsä tulee kestämään vielä kauan..."
"Tämän jälkeen et enää koskaan tule kuulemaan minusta - sillä olen huomannut, että he tietävät asuinpaikkani. He tietävät missä olen, ja jahtaavat minua, jottei kukaan saisi tietää tapahtumista.
Jää hyvästi Saara, ja muista - ole varovainen! He etsivät sinua!"
Tämän sanottuaan nainen juoksi pois, niin nopeasti kuin ikinä pääsi.
Kymmenen minuutin jälkeen Saara kuuli ambulanssin sireenin, ja hän arvasi, että miehet olivat tehneet tehtävänsä. Hänen tietolähteensä oli kuollut.
Elän normaalisti, kunnes minulla on sellainen tunne, että olen jäänyt kiikkiin. Eihän tässä muutakaan voi..
"Saara on äitini, kyllä! Ei, en ole huomannut. Ei täällä ole ketään käynyt! En tunne sitä naista - ei äiti ole nyt tavoitettavissa...
Onneksi perheessä oli myös muutakin mietittävää - kuten Santerin syntymäpäivät!
"Puhalla nyt Santeri, niin saat toivoa - ohhoh, kaikki kynttilät sammuivat!"
Poika kasvoi iloisissa merkeissä. Hän ei ollut kuullut sanaakaan keskustelusta, mutta muisto äidin hädästä keikkui vielä melko tuoreena.
Talo hiljeni, mutta Saara ei vielä aikoihin saanut unta. Mielessä pyöri varoitus, selvittetty salaisuus - huoli tulevaisuudesta painoi hänen mieltään vahvasti.
Suvi aisti äitinsä huolen, lähestyihän hän jo maagista teini-ikää..
Lapset lähtivät pirteinä kouluun, heillä ei ollut aavistustakaan äitinsä huolesta.
Saara oli pyytänyt Teroa jäämään kotiin tuekseen raskauden viimeisen kolmanneksen ajaksi. Oikeasti hänen mielessään pyöri kuitenkin se, että hän ei halunnut olla yksin. Huolta olisi jaettava, mutta miten tällaisista asioista kerrottaisiin omalle miehelle? Ai hei, olen kuolemanvaarassa, eikai se niin voinut mennä?!
"Saara, näen että mieltäsi painaa joku! Mikset voisi kertoa minulle, mikä tuntuu noin pahalta, ettet voi olla kotona yksin, tai mennä lenkille..."
Tero tiesi. Hän näki Saaran pakokauhun.
Saara vuodatti ulos koko pitkän tarinan, kauhuissaan ja välillä itkien. Tero kuunteli hiljaa, suu auki ja silmät lautasen kokoisina. Huoli täytti hänen mielensä. Eikö hän voisi taata turvallisuutta perheelleen?
Huolissaan hän katseli jo nukkuvaa vaimoaan. Elämä tuntui liian nopealta siinä vaiheessa, kun se melkein oli ohitse...
Tällä kertaa perheeseen syntyi toinen tyttövauva, Sanna Sunshine.
Vaikka taloa oli vastikään remontoitu, ei Saara saanut mielestään ahtautta. Koulukin oli todella kaukana, lasten piti käydä koulua bussikyydeillä, ja tunti meni pelkästään matkoihin.
Saara halusi olla hyvä äiti myös viimeiselle lapselleen - siinä sivussa hän unohti muut lapsensa ja keskittyi nuorimmaiseen.
*Tarinan ulkopuolinen kuva, joka oli niin söpö, että se oli pakko tunkea mukaan ♥*
"Suvi, nyt tilanne on se, että sinä suljet tuon television ja teet jotain muuta sillä aikaa! Johan nyt on kumma, katsot sitä monta tuntia päivässä!"
Saara sai onnekseen Suvin pihalle ilman suurempia kiukkukohtauksia. Samalla hän passitti myös Santerin ulos, ihan vain saadakseen siivota rauhassa.
Lapset rakensivat lumiukkoja, pyörivät lumessa ja leikkivät lumisotaa. Se kuitenkin aiheutti lievästi riitaa...
... "Haista paska!" Suvi huudahti nopeasti. Television teinisarjoja vilkuillessaan hänen sanavarastonsa oli "rikastunut".
Saara valmisti marjapiirakkaa illalle, lainkaan tietämättä ja näkemättä alkavan murrosiän ensioireita...
Tänään oli Suvin syntymäpäivä. Sen johdosta hän leipoi piirakkaa, ja samaisen asian johdosta Saara oli oikeasti hieman kauhuissaan. Hän oli ollut teini-ikäisenä pieni enkeli, olihan hän asunut talossa yksin, mutta entäs sitten hänen tyttärensä...
No, pianhan se nähtäisiin. Tulevaisuus tuo tullessaan murrosikäisen teinin...
Suvi juoksi samantien peilin eteen meikkaamaan ja laittamaan hiuksiaan. Hän oli todella tyytyväinen lopputulokseen, ja turvasi täten asemansa lukion suosituimpana tyttönä.
"Aivan, Amber. Voisimme lähteä jo tänään... Ei, mutsi nukkuu. Joo, ei herää. Olen nyt teini, kai saan yksissä bileissä käydä.."
Ja niin Suvi livahti ulos keskellä yötä, vailla omatunnontuskia. Yhdet bileet, ei se ketään haittaisi!
Muutaman tunnin kuluttua hän palasi takaisin. Hän ei uskaltanut ottaa juhlissa mitään, mutta toiset kyllä pyörivät siellä ympäripäissään..
Voi paska, äiti!
Ajatus iski häneen kuin salama, ja pelokkaasti hän hipsi omaan huoneeseensa. Mitäköhän tästäkin seuraisi...
Saara katsoi kasvot kivettyneenä televisiota. Erittäin mukavaa, että hänen murrosikäinen tyttärensä käyttäytyi näin... Ehkä asuinpaikan vaihto olisi oikeasti paikallaan. Kaupunkiakin voisi vaihtaa samalla..
Suvi kuitenkin heräsi aamulla, aivan yhtä iloisena ja aikaisin kuin ennenkin. Ehkä hän pystyisi huijaamaan Saaraa, vaikkapa sanomalla olleensa ulkona puutarhatöissä tai jotain vastaavaa. Whatever.
*KIRJOITTAJAN HUOMIO; KURSIVOITU TEKSTI MINÄKERRONTAA! KERTOJANA SUVI*
Sannasta kyllä tykkäsin. Se ei kyylännyt mun tekemisiä vaan jokelteli söpösti. Joskus se yritti sanoa mun nimeä, ihan sillälailla varovaisesti. Eihän se koskaan osannut, mutta yritti aina..
Olin just leikkimässä Sannan kanssa, kun faija tuli huoneeseen. Sen ilmeestä näin, että saarna on tiedossa...
"Suvi, tälläinen käytös EI SOVI. Olet arestissa tämän viikon, muistakin se!" Voi vittu. Siis TSIISUS. Ei voi olla niin vakavaa, yhdet bileet...
"Pitäskö mun muka kysyä lupa käydä ostarilla? Kavereilla? Kavereilla mä olin yölläkin, miksei se muka ole sama asia kuin päivällä... Haista vittu, mä en oo missään kotiarestissa!" "SUVI. SINÄ OLET KOTIARESTISSA. Menikö nyt perille? Ja siisti suusi, samantien!"
Illalla ne näytteli että kaikki olis muka hyvin. Tollaisia ei voi unohtaa. Varmasti karkaan vielä seuraavanakin yönä!
Ei sitten. Ne jäi vahtimaan mun huoneen oven eteen. Voi tsiisus...
Ps. Jokainen kommentti on elintärkeä!
Kommentit