Heippa vaan kaikille! Tässä on teille uusi osanen. Se on ajastettu ilmestymään juuri tälle päivälle, koska olen Unkarissa ja halusin saada teille jotain lukemista siksi aikaa ;)
MUISTAKAAHAN KAIKKI KOMMENTOIDA, niin kirjoittaminen on huomattavasti mukavampaa :)
-------------------------------------------------------------
" No niin Saara. Olet nyt saanut kaiken, mitä voit minulta saada!"
Puheensa jälkeen Taina halasi Saaraa ja katsoi suoraan tytön silmiin. Niissä ei näkynyt juuri mitään. Se tasapainoisuus ja iloisuus, josta tyttö oli tehty, oli poissa. Silmistä paistoi eletty elämä ja jättämisen tuska.
" Heippa " Saara kuiskasi hiljaa ja katsoi vielä Tainaa. Miten Taina voi tehdä hänelle näin? Jättää yksin kylmään maailmaan? Olkoonkin vanhempiensa tahto, ei hän täällä halunnut asua!
Tontti, jossa oli pieni koppero. TOSI hauskaa..
* Kirjoittajan huomio: pohjapiirros ja minitaloesittely *
Keittiö oli pieni ja saastainen. Jääkaappi oli homeessa ja liesi haisi palaneelle.
Ulko-oven vieressä oli maalausteline ja vanha kirjahylly.
Vessa oli suhteellisen siistissä kunnossa. Mummoajan vessanpönttö ja nakusuihku...
Makuuhuone oli pikkuruinen. Siellä oli vain yksi sänky.
Äkkiä Saaran mieleen pulpahti ajatus: " Tämäkö on vanhempieni koti? Koti jossa synnyin? "
Miksi hän oli vielä täällä? Miksi hänet hylättiin ja jätettiin orvoksi? Miksi tässä kodissa oli jotain todella kummallista?
Paikoitellen ruostuneesta suihkusta tuli vielä vettä, joten Saara kävi peseytymässä. Hän ei päässyt vellovista ajatuksistaan eroon, vaan pohdiskeli edelleen.
Entä jos hänen vanhempansa olivat jotain, mikä ei kuulunut tähän maailmaan?
Aamu alkoi astetta paremmin. Saara aloitti työssäkäymisen lakiuralla. Hän oli arkistonhoitaja. Tylsintä työtä ikinä - pakko myöntää, mutta rahaa oli saatava.
Laskut nimittäin odottivat häntä jo.
Sateisessa säässä alkoi ensimmäinen työpäivä!
Ylennystä ei tippunut, mutta laskut Saara sai maksettua.
" Saara! "
Huutaja oli Tom, joka oli tullut kertomaan Saaralle erään asian.
" Saara. Löysin tämän vihkosen Tainan kaapista! Se sisältää sinun taustojasi! Siitä voisi olla apua... "
Saara selasi sydän odotuksesta pamppailen vihkosen läpi. Mitään merkittävää ei kuitenkaan selvinnyt. Ainoa, mikä kiinnitti hänen huomionsa, oli vihkosen viimeinen lause:
En voi uskoa tätä. Saara on vietävä turvaan!
Saara oli ymmällään. Miksi hänet täytyi viedä turvaan?
Uni tuli vasta pitkän ajan päästä. Saara muisti nähneensä omituista unta. Hän oli lapsi, ja äiti, ja isä.. Mitä he tekivät? Hän näki vain valon..
Maalaaminen rauhoitti Saaraa. Hän oli todella hämmentynyt kaikesta, mitä hän oli alkanut muistaa! Pieniä palasia lapsuudesta, pikkiriikkisiä asioita, joilla ei ole merkitystä, mutta jotka häiritsivät.
Saara tarttui lehteen ja ristisanatehtävään.
Äkkiä hän huomasi lehdessä jotain erittäin mielenkiintoista. Hän räpäytti silmiään, ja se ei kadonnut.
Tämä asia sai kouluun lähtemisen tuntumaan pikkujutulta! Vihkosen ääreen, heti!
Saara ryntäsi sisälle ja nappasi vihkosen. Hänen vanhempiensa oli pakko olla elossa!
Kiihtyneenä hän lähti töihin. Voisiko tämä olla totta?
Töistä tultuaan hän kaivoi esille puhelinnumeron, jonka hän oli lehdessä nähnyt.
" Saara Sunshine täällä. Kenen kanssa minä puhun? " Puhelun edetessä hänen silmiinsä kihosivat kyyneleet. Ainoa toivo oli mennyttä.
Saara kyllästyi edelliseen työhönsä ja vaihtoi arkkitehtialalle. Hänen pitäisi aloittaa sementinsekoittajana..
Ensimmäisen työpäivän tuloilla hän sai maksettua taas yhdet laskut.
Tehdessään tomaattikastiketta Saara tunsi äkkiä jotain kummaa. Aivan kuin joku olisi hänen selkänsä takana..
Mitään ei kuitenkaan näkynyt. Kun Saara räpäytti silmiään, hän huomasi siipien muotoisen varjon. Äkkiä hän tunsi olonsa hyvin rauhalliseksi.
Hänen vanhempansa olivat hänen kanssaan, kaikesta huolimatta.
Samassa hänen silmiinsä syttyi taas se kadonnut ilo!
Arvoitus olisi jätettävä rauhaan. Hänellä oli perhe. Tässä hetkessä, juuri nyt, hänellä oli kaikki ne ihmiset, joita hän rakasti.
Tämän päätöksen jälkeen hänen sisälleen levisi rauha. Hänen vanhempansa hymyilivät taivaasta tyttärelleen ja hänen viisaudelleen.
Saaran koulunumerot olivat lähteneet varsin nopeaan laskuun. Vaikka koulubussi odotti häntä joka aamu, hän ei astunut sen kyytiin. Miksi olisi, eihän hän tehnyt koulutuksella enää mitään. Hän oli jo uraputkessa!
Saara viittasi kintaalla myös opinto-ohjaajan lähettämille kirjeille, joissa kerrottiin, mitä tultaisiin tekemään jos häntä ei enää lukiossa näkyisi.
Saaran uraputki edistyi varsin kiitettävästi! Nyt hän työskenteli jo muurarina, ja pomo lupaili hänelle jo rakennusmestarin paikkaa - kunhan hän aikuistuisi ensin.
Perjantai-illan pimeydessä taksi ajoi pihaan ja tööttäsi kovaäänisesti.
Saara tiesi vastuunsa suvunjatkamisen kannalta, joten sulhasehdokkaiden etsintä sai alkaa! Aikuisuuteenkaan ei olisi kuin pari hassua viikkoa.
Muutaman raisusti vietetyn tunnin jälkeen Saara tilasi taksia seuraavaan biletyspaikkaan.
Sulhasehdokkaita löytyikin! Tero...
Kenen kanssa neitokaisemme tutustui lähemmin? Se selviää seuraavalla kerralla!
-------------------------------------------------------------------------------
Kiitos kaikille osan lukeneille! :) Kommentteja kommentteja!
Ja yllätys teille!......
.... osa jatkuu! :D Olin pirullisella tuulella ;D
------------------------------------------------------------------
Kun Saaran kasvuun oli aikaa vain muutama päivä, alkoivat puhelinlinjat käydä kuumina.
Työpaikan ylennys oli jo varma. Kunhan hän saisi sen aikuisuuden itselleen!
Myös koulutuksen tärkeys iskostui tälle neidille päähän. Läksyt pakerrettiin koko vuoden edestä mukinoimatta. Se oli iso muutos!
Saara oli päättänyt myös opiskella taitoja, jotka olisivat tulevaisuudessa tärkeitä - ruoanlaitto, mekaniikka, siivous..
Hän oli saanut Tainalta lahjaksi pienen kasvimaan. Siihen mahtui istuttamaan neljä kasvia, ei enempää, mutta sillä Saara saisi turvattua itselleen rahaa tai ruokaa.
Normaaliin elämään kuului myös talon kunnossapito. Saaran mielessä kuitenkin kaiherti vielä hänen vanhempiensa arvoitus...
Hän availi vihreän vihkosen aina välillä. Viimeinen lause pyöri mielessä koko ajan, eikä hän saanut rauhaa itselleen...
Työurakin junnasi paikallaan, sillä pomo oli sanonut, että Saara ei ole tarpeeksi aikuinen rakennusmestarin työhön ja näin ollen joutuisi odottamaan täysi-ikäisyyttään.
Iltapalaa - liemisoppaa - valmistaessaan Saara mietti työuraansa, koulutustaan ja tulevaisuuttaan. Hän haluaisi perheen, ehkä lapsiakin.
Tänään on se päivä, jolloin hän tapaisi miehen, jonka kanssa hän oli eniten keskustellut.
He tapasivat nykytaiteellisessa Modernismimuseossa.
Saara katseli taideteoksia kriittisellä silmällä. Jopa hänen maalauksensa olivat parempia..!
(plussa :/) Hän keskusteli myös muiden paikalla olevien ihmisten kanssa. Ne keskustelut olivat todella mielenkiintoisia, sillä näillä ihmisillä oli kaikilla eri mielipiteet aiheesta.
Illansuussa taksi toi hänet takaisin. Museon jälkeen Saara oli vielä käynyt syömässä keskustan salaattiravintolassa ja jatkanut sieltä matkaansa elokuvateatteriin.
Kotona hän tarttui taas vihkoseen, jossa hänen äitinsä oli pitänyt päiväkirjaansa.
Aamulla Saara heräsi houkuttelevaan tunteeseen. Hän oli täysi-ikäinen, kahdeksantoistavuotias, aikuinen, uraputkessa ja ylenemässä!
Hän hoiti kasvimaansa ja muutkin järjestelyt illan juhlia varten. Hänen sydämensä valittu saapuisi paikalle ja aloittaisi hänen kanssaan yhteisen elämän - ainakin toivottavasti!
Aamulla Taina tuli käymään ja toivottamaan onnea.
"Ihanaa, että elämäsi on lähtenyt hyvin käyntiin! Olen onnellinen puolestasi! Paljon onnea Saara!"
Sitten Taina lähti ja jätti Saaran valmistelemaan juhliaan.
Pöydän puhdistaminen ja vieraiden kutsuminen iltaa varten!
Toivon rakkautta ja onnea loppuelämälleni..
Ja niin Saara ohitti jälleen yhden elämänvaiheen siirtyäkseen seuraavaan.
Pikaisen muodonmuutoksen jälkeen muut vieraat passitettiin koteihinsa.
" Tero... Minä rakastan sinua, olen alusta lähtien rakastanut.. Ja minä haluaisin - "
Samassa asunnossahan tuon illan jälkeen asuttiin.
Tero katseli kuvaansa peilistä tyytyväisenä. Uusi hiustyyli ja roskakoriin joutuneet lasit loivat kokonaan uuden ilmeen hänelle, ja se oli hyvä asia.
Myös vaatteet menivät vaihtoon, sillä edelliset olivat Saaran makuun huonot...
Makuuhuoneellekin tehtiin pieni muutos, sillä pariskunta halusi nukkua samassa sängyssä...
Onnellinen pari. Saara oli ilmaissut toiveensa lapsista, mutta myös sen, että hän halusi nauttia nuoruudestaan vielä jonkin aikaa hyvillä mielin, vailla huollettavia.
Tero nyökytteli hiljaa mutta osoitti mieltään, sillä hän oli jo lähes kolmekymmentä...
Saaran mielessäkään ei käynyt, että he joskus päätyisivät tilanteeseen, joka tulevaisuudessa tulee vastaan.
Mitenköhän Saara voi? Kuulin kyllä, että hän on muuttanut tontille, joka oli omistuksessani, mutta lopputieto on hieman hämärän peitossa.
Tarvitseekohan hän tiedon vanhemmistaan? Hänestä ei tiedetä vielä...
------------------------------------------------------------------------------
Siinäpä se :) Ja nyt ihan OIKEASTI lopussa :D
KOMMENTTEJA!
Suunnittelin juuri loppujuonen ja siirryn innolla seuraavan osan pariin.
/Maya
Kommentit